Ronaldo on nyt MM-kisojen paras maalintekijä kautta aikojen, nälkäinen brassihyökkääjä aikoo sylkeä osumia vielä seuraavassakin turnauksessa
3739239_200.jpg

3739261_200.jpg
Brasilian ja Ghanan välinen neljännesvälierä ei noussut klassikoiden eikä edes huippupelien joukkoon. Silti kamppailu jää pysyvästi MM-historiaan Ronaldon ansiosta.
Brassihyökkääjä iski jo viidennentoista osumansa ja nousi MM-kisojen parhaaksi maalintekijäksi kautta aikojen.
Saksalainen pommittaja Gerd Müller joutui väistymään kärkipaikalta peräti 32 vuotta kestäneen valtakauden jälkeen.
Brasilia eteni puolivälieriin kesytettyään Ghanan odotetusti 3-0 (2-0). Niinpä Dortmundin ilta omistettiin Ronaldolle lähes täysin. Brasiliaa ehditään hehkuttaa myöhemminkin.
Historiallinen maali syntyi mestarillisesti. Ronaldo karkasi Kakán syötöstä läpiajoon, höynäytti Ghanan maalivahdin Richard Kingsonin täydellisesti ja sijoitti pallon tyhjään maaliin.
Kingson yritti hämätä brasilialaisia hävittämällä sukunimestään t-kirjaimen kesken turnauksen, mutta tähdet eivät menneet retkuun.
Ghanan puolustaja John Pantsil yritti tavoittaa Ronaldon, mutta takaa-ajo oli toivoton. Tilanteeseen sisältyi symboliikkaa, sillä Pantsilin selässä loisti numero 15.
- Oli upeaa rikkoa Müllerin ennätys, mutta en tyydy tähän. Haluan tehdä lisää maaleja ja auttaa Brasilian maailmanmestariksi, Ronaldo tunnelmoi.

Kaikkea muuta
kuin kylläinen


Ronaldo, 29, osallistuu jo neljänteen MM-turnaukseen, mutta päätepysäkille on vielä runsaasti matkaa.
- En aio luopua paikastani suosiolla. Toivottavasti olen edelleen mukana neljän vuoden päästä Etelä-Afrikassa.
Siinä tapauksessa Ronaldo taitaa lyödä MM-historiaan lyömättömän maaliennätyksen.
- En ole sanonut vielä viimeistä sanaani. Minulla on paljon annettavaa Brasilialle, Ronaldo innostui.
Ronaldo pääsi tutustumaan MM-kisojen ainutlaatuiseen ilmapiiriin ensimmäisen kerran jo kesällä 1994. Maailmanmestaruus tuntui 17-vuotiaasta pojasta kauniilta unelta.
Seuraavaan MM-turnaukseen (1998) mennessä lupaava vaihtopelaaja oli kasvanut luottohyökkääjäksi. Ilotulitus alkoi 16. kesäkuuta Nantesissa Marokkoa vastaan.
- Se oli suuri hetki. Tuuletin kuin juuri vapautunut vanki, Ronaldo kuvaili.
Avausosuman jälkeen viimeistely oli paljon helpompaa. Harteilta lähti kerralla valtava taakka.

Kunnioitus
kadonnut

Ronaldosta on puhuttu tänä vuonna enemmän kuin edellisissä MM-turnauksissa yhteensä.
Etenkin brasilialainen media on morkannut Ronaldoa toinen toistaan ilkeämmillä jutuilla. Arvostelijoille ei ole riittänyt mikään. Kunnioitus on unohtunut kokonaan.
- En ymmärrä, miksi minun pitäisi todistaa koko ajan jotakin.
Ronaldon painosta on puhuttu paljon enemmän kuin hänen murhaavasta maalintekotaidostaan.
Kaikkihan sen tietävät - puntarin viisari heilahtaa 90,5 kilon kohdalle.
Liian pitkälle?
- Ihannepaino on vain luku. Siihen vaikuttaa moni asia, Ronaldo kuittasi.

Dujkovic lensi
katsomon puolelle


Ghana haastoi Brasilian tosissaan avausjaksolla, mutta konstit loppuivat kesken.Myös tuomariston ratkaisut olivat afrikkalaisia vastaan.
Ghanan päävalmentaja Ratomir Dujkovic lensi katsomon puolelle ennen taukoa protestoituaan rajusti Brasilian paitsiomaalia (2-0).
- Sanoin tuomarille (Lubos Michel), että hänen pitäisi panna keltainen paita päälle, Dujkovic viittasi Brasilian pääväriin.

 

HIENOA BRASILIA!!!